Edellisestä kerrasta paljon viisastuneena, otan Venäjälle vain yhden laukun. Lähtiessäni tammikuussa pakkasin talvea ja kevättä varten, mutta kevät ei koskaan saapunut Petroskoihin. Pakkaaminen itsessään on ilmeisesti taitolaji ja opin vasta hahmottamaan mitä oikeasti tarvitsen ja käytän ollessani matkalla. Yhden hyvin kylmän talven jälkeen voin sanoa aamutakin, villasukkien ja ohuen villatakin olevan ne kolme tärkeintä vaatetta.
Olen myös ymmärtänyt suomalaisen pukeutumistavan olevan se väärä tapa pukeutua, jos haluaa sopeutua työkulttuuriin. Tällä kertaa jätän uskolliset Camelit kotiin ja otan mustat korolliset saappaat. Haluan vaatteideni viestivän pätevä opettaja, en suomalainen juntti. Tiivistettynä käytän siis juhlavaatteita ja jos sain työkaverin kateelliseksi, se oli merkki onnistuneesta pukeutumisesta. Viime keväänä eniten huomiota herätti halpamerkki Zollan harmaa takki, ostin sen talven alennusmyynneistä. Se on turkiksen näköinen yliampuva takki ja jännä kyllä, asenteeni muuttuu venäläisemmäksi se takki päällä.
Testailen uusimpia kokonaisuuksia Tupla-Nollan edessä ja hänen reaktioistaan päätellen käytän myös vaatetta Venäjällä. Korot eivät ole se mun juttu, joten sitä ihmettä hän ei tule näkemään. Voisin vaikka vannoa hänen syntyneen 12 sentin korot jaloissaan.
Kengistä kirjoihin, vaihdoin kirppispöydän ensi viikolle eli upeita kirjojani voi siis tulla ostamaan Valtterin kirppikselle lauantaina 8.syyskuuta. Kirjani menevät samaan kategoriaan kuin artikkelini, koska voin puhua niistä loputtomasti. Pari kuukautta sitten ollessani elämäni hienoimmassa työharjoitteluhaastattelussa, puhuin tunnin ajan portfolioni kuvista, haastateltavista ja sanoista. Katson tilannettani sitten uudestaan Pietarin jälkeen ja mietin todella pitkään haluanko olla Suomessa juuri sen harjoittelupaikan takia.
Keväällä haen kahta stipendiä ja aloitan uudet kieliopinnot niiden rahoittamana. Ilmaista opiskelua alkaa arvostamaan, kun näkee ulkomaisten yliopistojen lukukausimaksut. Etenkin pakollisten kielitasojen kurssit ovat todella hintavia, joten keksin googlata erilailla hakusanoilla stipendejä. Löysin eräästä stipendilistasta jopa afroamerikkalaisille toimittajanaisille tarkoitetun stipendin. Valitettavasti monessa kielistipendissä oli tiettyyn uskontokuntaan kuuluminen valintakriteerinä.
Tämä suuri kiinnostus lähteä lyhyemmälle kielikurssille juuri ensi vuonna johtuu passistani, koska menemällä yhteen maahan suljen monia maita pois. Joudun oikeasti miettimään mitkä maat ovat sodassa keskenään ja mihin pääsen leimoja täynnä olevalla passillani. Se on enemmänkin kuin sen arvoista. Se on Pyhän maan koskettamista ja keskisormen näyttämistä eksälleni.
