Nykyiseen tekstiin olen todella tyytyväinen, lähinnä kiitos hienojen haastateltavien kommenttien. Viime viikolla tehdessäni viimeisiä haastatteluita ja kokiessani sen jännityksen ennen haastattelua, ymmärsin todella rakastavani kirjoittamista ja ihmisten tapaamista. Tosin olisin voinut valita sellaisen aiheen, mistä olisi kirjallisuutta ja joku muu olisi tutkinut aihetta. Teen joskus asioita liian hankalalla tavalla, mutta saatuani idean en osaa päästää irti. Näin yllättäen aiheeseen liittyvät tulevaisuuden media, Venäjä ja kielet.
Kun haastattelen muita toimittajia, etenkin suuresti ihailemiani sellaisia, en osaa toimia normaalilla tavalla. Haastattelemaan oppii ainoastaan haastattelemalla ja löytämällä oman tavan rentoutua, rikkoa jää ja saamaan irti jotain uutta (tässä tapauksessa sellaista kirjan ulkopuolista kommenttia).
Ensimmäisen haastateltavan kohdalla hän rentoutui, kun kerroin olleeni myyjänä vegaanikaupassa ja avoimesti lihansyöjä. Vertasin tätä kokemusta hänen uskontotaustaansa eri seurakuntalehden päätoimittajana. Valitettavasti monet suhtautuvat paremmin, kun sanon olevani ortodoksi ja uskoisin hänen kokevan arvostelua vääräuskoisena. Tämä suuresti fanittamani toimittajan haastatelu meinasi mennä aivan puihin oman jännitykseni takia. Vedin sitten puolen tunnin monologin Venäjästä ja vasta sen jälkeen kykenin ajattelemaan järkevästi opinnäytetyöhöni liittyviä kysymyksiä.
Huomaan ensimmäistä kertaa hallitsevani stressiä ja suhtaudun Venäjälle lähtemiseen hieman rauhallisemmin, kuin ensimmäisellä kerralla. Keskustelut puuttuvista kursseista ovat sangen mielenkiintoisia, mutta en suostu panikoimaan. Mietin pitkään mitä haluan tehdä ja miten tärkeätä Venäjällä oleminen onkaan. Haluan päästä eroon Suomi-kuplasta ja oppia venäläiseen tapaan elää Venäjällä. Tämän maavalinnan lisäksi päätin kohdata suurimman pelkoni, joten ilmoittauduin kurssille ja lopetan pelkäämisen.
Vanhin ystäväni kysyi lähdenkö takaisin miehen takia ja aloin nauraa, koska se on niin kaukana todellisuudesta. Monella tapaa Venäjä on kylmä maa, etenkin ulkomaalaiselle. Pärjään Venäjällä ilman kenenkään lompakkoa tai valmista suhdeverkostoa, koska olen päättänyt pärjätä omillani. Psykologikaverini sanoi, ettei ole koskaan tavannut niin itsenäistä ja kovaa naista, joka on samalla epäitsekäs. Jos ei ymmärrä antaa Venäjällä, ei myöskään saa luottamusta ja apua. Mielestäni suurena erona on aika ja erityisesti oman ajan antamista ilman kalenteriin sovittamista. En pysty elämään ilman sitä ajattelutapaa.
Tammikuun ensimmäisiin juttuihin kuului Aikapankin toiminnasta ollut artikkeli, siitä lähtenyt keskustelu avasi silmäni venäläisen Aikapankin suhteen. Se on jo olemassa, mutta saadakseen palveluksia ja apua elämässä, pitää pyytää sitä. Hienointa mitä olen oppinut Venäjällä olemisessa, on ehdottomasti oman kuolevaisuuden ja rajallisuuden myöntäminen ääneen.
