Elämässä kannattaa kaikki asiat tehdä mahdollisimman hankalan tien kautta. Saavutin monta hienoa asiaa tänään: keskustelin vepsäläisen vanhan herran kanssa (tiedän olevani magneetti heidän suhteensa) ja huomasin vepsän olevan kiinnostava kieli! Kävimme keskustelun suomeksi ja vepsäksi, joten ensimmäinen kosketukseni vepsään meni yllättävän hyvin. Näpyttelin myös ensimmäisen Facebook-keskusteluni livviksi. Onhan se hidasta, koska katson ensin sanakirjasta lukemani ja sitten näpyttelen vastauksen plärättyäni aikani sanakirjaa ja kielioppia. Se oli kumminkin jännittävää ja varmasti opin kommunikoimaan paremmin ajan kanssa.
Kuvassa käyttämäni oppikirjat (suklaa on vain suklaata ja uskollinen Lonely Planetin sanakirja on korvaamaton!) eli Livvinkarjalan kielioppi, Opastummo karjalakse (kielioppikirja), Yhessä ylettih (romaani livviksi) ja karjal-suomi-karjal sanakniigu (sanakirja). Sanakirjoja on kieltämättä kertynyt vuosien varrella ja myyn osan kirjoistani elokuussa. Uskoisin osan täällä keräämästäni epämääräisestä kasasta myös päätyvän myyntiin. Periodika-kustantamon sanakirjat ja kirjat maksavat täällä murto-osan (Suomen hinnoista), joten jännästi sitä tarttuu sanakirjoja mukaan.
Tapasin 14-vuotiaan nuoren miehen, joka opiskelee saksaa sanakirjan avulla. Hänelle opiskeleminen ja piirtäminen olivat tärkeintä. Pitkäaikainen haaveeni vierailla paikallisessa laitoksessa (en tiedä parempaa sanaa, koska se ei ollut lastenkoti) toteutui kiitos venäläisten työkavereideni ja sain mahdollisuuden kysyä katulasten tilanteesta ja nähdä omin silmin työttömyyden ja viinan uhrit. Lapsia pursuavassa laitoksessa asuvat lapset ovat kodinomaisessa laitoksessa, käyvät koulua ja jokainen lapsi saa lämpimän sängyn.
Kävellessämme lumisella ajotiellä sanoin tulkkina toimineelle työkaverilleni, että jokaisen suomalaisen pitäisi käydä lastenkodissa. Hän korjasi ja sanoi, ettei laitos ole lastenkoti. Lapsien vanhempienoikeuksia ei ole viety.
En osaa kuvailla tunteitani kahden tunnin käynnin jälkeen, koska se jätti niin syvän jäljen. Olisin halunnut ottaa tapaamani pienen viisivuotiaan pojan mukaani ja kuulla lapsen nauravan. Sitä hetkeä voisi sanoa tärkeäksi hetkeksi, ymmärsin adoptoinnin merkityksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti