Laukussani on aina täydellinen muistiinpanovihko, vihreä on muisto Karjalasta, musta on seuraava ja kaksi muuta odottavat ensi syksyä. (Kaikki vihot Tiger, Kamppi)Olen viimeisen viikon aikana kokenut enemmän Helsinkiä, kuin kaikkina niinä vuosina kun olin helsinkiläinen. Olen käynyt niin epätodellisia keskusteluita, että välillä olen miettinyt lukeeko otsassani Vittuile mulle. Viime viikonloppuna istuin Tupla-Nollan kanssa baarissa ja rehtori tuli iskemään repliikillä Oletko säkin opettaja? Kaikki vittumaisimmat keskustelut alkavat aina niin viattomasti, kuten tämäkin.
Venäjällä olen kokenut ainoastaan ihailua sanoessani olevani toimittaja, Suomessa en. Tämä kyseinen rehtori hyökkäsi sanallisesti kimppuuni Mikä koulutus on antanut sulle oikeuden olla toimittaja -asenteella. Olen sanonut tämän miljoona kertaa ja sanon sen vielä kerran, media on oma valinta. Pienessä lehdessä saa (tai joutuu, miten sen ottaa) kirjoittamaan ja kuvaamaan omat jutut ilman kenenkään apua. Isoissa lehdissä voidaan antaa juttuaiheet ja haastateltavat valmiina, näkökulma mukaanluettuna. Se on oma valinta ja sellainen, jota ei alalla oleva (tässä tapauksessa kyseinen rehtori) koskaan kykene ymmärtämään.
En voi laittaa hänen töykeyttään kansalaisuuden piikkiin, koska kävin eilen toisen aivan absurdin keskustelun nepalilaisen todella mukavan toimittajan kanssa ja hänen ihmetyksensä aiheena oli kieltäytymiseni alkoholista. Hänen seuraava kysymyksensä oli varmaan hänen päässään erittäin luonteva, mutta miksi kukaan kysyisi olenko alkoholisti, koska en halua juoda? Tämä vielä jatkui hetken verran hänen sitten todetessa, etten ole suomalainen.
Ja aiheesaamme Helsinki-vuodatus, en kykene tai halua ymmärtää ei-Venäjällä käyneiden kaikkitietävää asennetta journalismista tai korruptiosta. Venäjä-vihaajat huomaa nopeasti, koska keskustelu on vitun ryssä-ämmä -asteella ja tästä kyseisestä keskustelusta tuli todella tulista sanoessani Venäjän olevan mulle tietoinen valinta. Haluan aina saavuttaa seuraavan askeleen elämässäni, koska en halua enää koskaan palata entiseen elämääni. Kieli ja koulutus, halu ymmärtää kulttuuria ja ihmisiä sekä korkeat realistiset tavoitteet. Valmistun tammikuussa ja vuoden kuluttua syksyllä suuntaan Venäjälle opiskelemaan kieltä ja journalismia.
Ennen tätä askelta otan monen monta askelta liittyen kouluun, kirjoittamiseen ja matkustamiseen. Kysyin itseltäni huhtikuisena kylmänä päivänä seisoessani rannassa, haluanko olla Suomessa ensi vuonna? En, en todellakaan, koska se ei ole Kabul. Suurin unelmani. Ilmoittauduin ulkoministeriön postituslistalle, käyn Afganistania käsittelevissä seminaareissa, lukemalla luen ja seuraan eri medioita, tein muslimimaassa elämistä tukevia valintoja jättämällä alkoholin ja sianlihan, opettelen venäjää ja totuttelen huiviin. Joskus henkiset askeleet vaativat enemmän ponnisteluita, kuin fyysinen matkustaminen maahan.
