Muuttuessani yhä enemmän musiikki-ja kulttuuritoimittajaksi, huomaan kasvavani kirjoittajana. Pelkäsin kuollakseni ensimmäistä konserttiarvostelua ja tuijotin tyhjää Wordiä. On aivan eri asia kirjoittaa koulun katossa roikkuvasta tropellista, kuin oikeasti kirjoittaa julkaistava arvostelu. Kirjoitin sitten soittimen nimen väärin ja samalla sitten laulajankin. Tästä mokasta viisastuneena luin kaiken mahdollisen kanteleista.
Vietin tämän aamun kanteleaiheisessa seminaarissa ja se oli sitten ensimmäinen seminaarini venäjäksi. Onneksi kaksi puhujaa pitivät osuutensa suomeksi ja vieressä istunut pr-ihminen rekrytoi itsensä kuvaajakseni.
Olen myös oppinut monia muita kirjoittamiseen liittyviä asioita kantapään kautta. Tässä lyhyt lista:
-mustekynä ei toimi pakkasella, ei edes nuoltuna
-nauhurin mikrofonia ei kannata peittää sormella
-laukun perusvarusteisiin pitäisi kuulua omat kuulokkeet
-teatterin henkilökunnan ovi on myös toimittajille (istuin pääoven edustalla ja mietin miksi pääovi oli lukossa, myöhemmin seisoessani henkilökunnan naulakossa pr-ihminen totesi odotteluuni, että "it´s okay", selitin seisoneeni ulkona siis kymmenen minuuttia, johon hän vastasi "it´s not that cold". Tässä vaiheessa päätin aina kiertää rakennuksen taakse.)
-viimeinen haastatteluvuorossa oleva saa vastaansa väsyneet haastateltavat ja jo kaikkeen vastanneet (tässä vaiheessa hieman itketti, koska tiesin kokonaisen sivun odottavan tekstiä. Sitten puhuin tunteista kolmen uroksen kanssa. Odotan suurella mielenkiinnolla lopullista versiota haastattelusta.)
Näin ehkä tiivistettynä kannattaa kohdata pelot (omassa tapauksessa siis se olisi musiikista kirjoittaminen) ja astua mukavuusalueelta aivan helvetin kauas. Sitä oppii luovaksi ja päästämään irti asiantuntijuudestaan, koska ennen tätä päivää en tiennyt kanteleista yhtään mitään ja sotatietämykselläni ei tehnyt yhtään mitään.
Mitä tulee kyseiseen seminaariin, tapasin ensimmäisen mä luen kaikki sun jutut, todella hienoa tavata -ihmisen. Sain sanotuksi "ahaa". Olisin voinut kysyä mikä oli paras juttu tai miksi juuri mä. Mutta ei. Sanoin "ahaa". Tuli kyllä niin nurkan takaa se kohteliaisuus.
Pitää vähän tsempata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti