Haastatellessani hyvin erilaisia ihmisiä, huomaan aina uudestaan yllättyväni edessä olevista käänteistä. Kuten haastattelun peruuntumisesta, haastateltavan tehdessä korjailuehdotuksia (tästä siis olen oppinut jotain) ja kaikkein paras on sovitun ja tehdyn haastattelun kieltäminen. Törmäsin tähän viimeisempään tänään ja olen hyvin yllättynyt tästä käänteestä, koska kuvittelin sanojen I will make an article about this tarkoittavan aivan kaikessa yhteisymmärryksessä sovittua juttukeikkaa. En olisi koskaan uskonut kiroilevani kirkossa, mutta tuli sekin koettua. Mustalla listallani oli kuusi nimeä, nyt on sitten seitsemän.
Journalismin koulutusohjelmassa pitäisi ehdottomasti olla kurssi miten kohdata hankalat haastateltavat ennen ja jälkeen. Olen mielestäni tarkka sen suhteen ketä haastattelen ja jos on kyseessä rajatapaus, kyselen hieman minkälaisen henkilön kanssa olen tekemisissä. Tosin tämä tekniikka voi joskus kusta oikein kunnolla, mutta ajattelen sen johtuvan miellyttävästä persoonastani (haluan uskoa tähän) ja olen saanut mielenkiintoista tekstiä luettavakseni. Onneksi vain harvoin haastateltava kuvittelee meidän kirjoittavan jutun ja joudun korjaamaan minun ja vain minun kirjoittavan.
Pienistä piireistä ei siis ole mitenkään hyötyä ja yritän parhaani selvitä tästä viimeisestä kuukaudesta ilman uusia ryppyjä. Olisin tietysti voinut viettää tänään hukkaan heittämäni kaksi tuntia aivan muussa seurassa, mutta ainakin opin jotain.
Aiheessamme mitä kaikkea olen oppinut sanomalehtityöstä, tässä lista:
- Läheisiä ihmisiä tai heidän tuttujaan ei kannata haastatella, se ei toimi.
- Jos haastateltava tekee yhdet oharit hyvästä syystä, se on ok, mutta kahdet tai kolmet ilman hyvää syytä, silloin peru koko haastattelu. Nimimerkillä en perunut ja lopulta itkin.
- Yksi juttu per henkilö/paikka/tapahtuma on tarpeeksi, don´t push it. Maitoa saa muualtakin ja paljon helpommalla.
- Tee erittäin selväksi milloin haastattelu alkaa ja mikä on haastattelua.
- Annan valmiin jutun luettavaksi vain pyydettäessä ja silloinkin sanon, etten voi taata korjausten ehtivän printtiin jos lehti sulkeutuu. Googlaan koulut, tutkinnot, henkilöhistorian ja kaiken mahdollisen, en luota haastateltavan kertomaan etenkään jos ilmassa on epäröintiä.
- Kannattaa tajuta pelin henki. Mistä voi kirjoittaa, mistä ei ja haluaako nukkua riippumatossa vai hienossa omakotitalossa.
En rehellisesti sanottuna tiedä onko tämä lehtityö se mun juttu, mutta ainakin olen kokeillut sitä pienessä lehdessä. Tästä voi vain mennä ylös ja saada enemmän arvostusta, koska olen huomannut olevani enemmänkin sylkykuppina kuullessani ai teillä on vaan niin pieni levikki(ilmeisesti googlattu lehti ennen vastaamista mun mailiin), siis mikä lehti, annan haastatteluita vain Hesarille ja muuta mielenkiintoista. Monet eivät vaan tajua ettei se ole se levikki, se on se sosiaalinen media ja aiheet. Suomalainen sanomalehti ei ole niin tiukassa hihnassa, kuin valtamedia ja juttuaiheet ovat erilaisia. Ne kiinnostavat lukijoita huolimatta pienestä levikistä.
Voisin päättää tämän kirjoittamalla kyllä Karjala opettaa.
