Aloin miettimään omaa työprosessiani ja huomasin jo kehittäneeni itselleni sopivimman tavan kirjoittaa toimitusympäristössä. Kotona kirjoittaminen on sitten aivan eri asia, mutta keskityn nyt tähän työympäristöön.
Pöytäni näyttää kirjoittamisen ajan hieman kaoottiselta, koska täytän sen ostamillani isoilla vesipulloilla (vettä ei nyt näin yllättäen saa hanasta), epämääräisillä kasoilla käärepapereihin piiloitetuilla jauhetuilla purkilla (voittaa keksien syömisen kirjoittamisen aikana) ja kuvassa olevaa Cosmopolitania en pysty mitenkään selittämään. Olen sellainen fashionista, joka ostaa muotilehtiä hamstraatakseen pieniä näytteitä. (Taitaa mennä siihen hieman säälittävää toimintaa -kategoriaan.) Milanon lentokentän lehtihyllyt, love love.
Ja pysyäkseni aiheessa kirjoittaminen, en puhu kirjoittaessani tai halua ympärilläni olevan liikettä, koska se hermostuttaa. Se pitää olla vain minä, koneen humina ja epämukavat kuulokkeet korvakäytävissä. Huomaan haastattelevani paremmin ja en enää korota ääntäni kysyessäni tai naura. Sitä nauramista teki pahaa kuunnella, oikein korvissa soi. Opin sunnuntaina tehdessäni lyhyitä haastatteluita, että tuuli sattuu aivan liikaa korviin ja olisi pitänyt tajuta sen kuuluvan nauhalla. Ainakaan en enää laita sormea mikrofonin eteen tai jätä kännykän muistiin vanhoja nauhoituksia, koska ne vievät turhaan muistia.
Välillä mietin ovatko kuvatekstit ja otsikot aivan kammottavaa paskaa, koska yritän änkeä (merkkimäärän tullessa vastaan) kaiken muun tiedon juuri nippelitietoa pursuaviin kuvateksteihin ja nasevaan otsikkoon. Haastavinta kirjoittamisessa ovat faktojen oikeellisuus ja se kuinka paljon voi luottaa tulkin tulkkaukseen, jos työskentelee erikielisessä ympäristössä ja ei puhu maan kieltä. Olen liian riippuvainen tulkkauksesta ja se kieltämättä ottaa päähän, koska en pysty luottamaan sanaston oikeellisuuteen. Varmuuden vuoksi kirjoitan epäilyttävät sanat venäjäksi, jos vain mahdollista.
Se sanojen ja faktojen epävarmuus vaikuttaa tekstiin, koska jätän kysymysmerkilliset kohdat kokonaan pois ja joskus joudun jatkamaan jutuntekoa etsimällä uutta tietoa, lisähaastateltavan tai pyytämään työkaveria soittamaan jonnekin varmistaakseen tiedon. Sellainen tulkin kääntämiseen luottaminen voi joskus aiheuttaa kunnon sopan ja suokana-sana oli sellainen, mikä sai aikaan soittorumban metsästysministerille. Lopulta en muuttanut juttuun kirjoittamaani faktaa suokanoista, koska tulkki oli kääntänyt linnun nimen suokanaksi ja tein päätöksen pitää sen sanan metsästysaiheisessa jutussani.
Sunnuntaina oli myös ensimmäinen kerta, kun reportaasin kirjoittamisen lisäksi kuvasin päivän ajan. Hyppimiseni varmasti vaikutti sekopäiseltä ja olin aivan kuollut päästessäni kotiin. Multi-tasking päivä, en voi muuta sanoa.
