Ottolinan juustokakku ja oikeaoikea kahvi poistavat huonon ilman aiheuttaman känkkäränkän. Jään kaipaamaan Ottolinan henkilökuntaa, suklaasydämiä ja maitovaahtoon piirrettyjä pieniä eläimiä.
Tällä viikolla tapahtunutta:
- Mielestäni jokaisen tulisi kokea venäläinen paraati. Muiden katsoessa paraatia ja voitonpäivän juhlintaa, tuijottelin asevarustelua ja poliisien aseistusta. Tosin kannattaa olla huutamatta suomeksi, jos ei halua kiinnittää mustiin pukeutuneiden huomiota. Live and learn -laatikkoon mennyt kokemus.
- Eräs läheisimpiin ystäviini kuuluva on lääkäri ja vaikka lääkäri on paras ystävä ikinä, on välillä ärsyttävää yrittää keskustella tapahtuneesta tai tunteista kuulematta kaikelle lääketieteellistä selitystä.
- Ollessani todella allerginen, tämä kyseinen ystävä omin päin kirjoitti reseptin, vei kädestä pitäen apteekkiin ja löi sellaisen lääkkeen käteen, että oksat pois! Mahtava olo.
- Pitkien vapaiden jälkeen lauantaityöskentely tuntui ihan kivalta vaihtelulta. (Just joo.)
- Lähtiessäni jo kahden viikon kuluttua annoin päätoimittajalle palautetta tästä viiden kuukauden jaksosta. Hän ei siis pyytänyt palautetta, mutta katsoin asiakseni kertoa kohtaamistani haasteista venäläisessä työkulttuurissa ja elämästä rajan tällä puolen. Hän tosin sanoi hienosti, että pitää olla rohkea ja peloton tullessa tänne harjoitteluun. (Olisin tietysti voinut opiskella kieltä, käydä maassa lomalla ja lukea edes yhden kirjan tapakulttuurista. Mutta toisaalta, se olisi vienyt ilon kaikesta sähläyksestä, väärinymmärryksistä ja tuijottamisesta.)
- Lauantait ovat muuten hyvin rankkoja päiviä pitämäni keskustelukurssin takia, koska puhun noin neljän tunnin ajan. Kaipaan Sisua, oikeasti kaipaan.
Aiheessamme mitä kaikkea kaipaan, haluaisin viettää lauantaiaamuni kirppiksellä, istua Richmondin kanssa Tervasaaressa ja seurata valkoisten liljojen kasvamista. Pitää aina kaivata jotain, jotta elämässä olisi jotain odottamisen arvoista.
