Pieni pala vapautta

Haluan ensimmäiseksi kiittää Mariaa kaikesta, etenkin uskosta yhteistyöhömme. Kuvasimme tällä viikolla kahdesti ja hienointa oli kuulla työskentelymme olevan ammattimaista. Nauroin kaiken olevan vielä alussa ja muistavamme tämän hetken ensiaskeleena, kun vielä kuvasimme ilman mikkejä, kunnon kameraa ja editoimatta. Todelliseen ammattimaisuuteen on siis vielä matkaa. Toivon todella paljon sen intohimon tekemiseen näkyvän ja opettelemme yhdessä paremmiksi.

Olen oppinut tämän syksyn aikana kuvaamisesta seuraavat asiat:
-Musta paita tummaa sohvaa vasten muuttui etsi haastattelija sohvasta -leikiksi.
-Seuraavan päivän valkoinen paita muuttui seinäkukkaseksi haastattelutilan seinän ollessa vitivalkoinen (kuvassa).
-Normaalilla äänellä ei kannata puhua kuvaustilanteessa, klippi muistetaan vääristä asioista.
-Lyhyestä mekosta tulee istuessa vieläkin lyhyempi. (Ihmettelin ennen kuvaamisen aloittamista, että miksi Maria totesi seksin myyvän.)

Tässä linkki viimeiseen kouluprojektiini: Sisällöntuotanto muuttuvassa mediassa -blogi

Kääntymiseeni Helsingissä sisältyi paljon muutakin, kuin kuvaamista. Viettäessäni viimeistä koulupäivää Pasilassa, tunsin oloni hieman haikeaksi saadessani pitkän matkan päätökseen. En olisi kaksi vuotta sitten, aloittaessani opinnot, uskonut olevani Venäjällä ja tekeväni rakastamaani työtä. On monia huonoja päiviä ja hetkiä, jolloin kyseenalaistan omat taitoni ja jaksamiseni. Ehkä sellaisina huonoina hetkinä Marian osa elämässäni korostuu ja saan tarvitsemaani uskoa. Mielestäni Venäjän myötä on ylikorostunut erilaisen tien valitseminen, koska harva oikeasti osaa arvostaa Venäjää. Olen ymmärtänyt tekeväni omaa juttuani olemalla täällä ja ei sitä tarvitse selitellä, toisaalta en edes osaa selittää sitä.

Hienointa on ehdottomasti työn ja maan tuoma vapaus, en tiedä missä olen huomenna tai kenet tapaan seuraavaksi, mutta tärkeintä on olla vapaa. Ehkä jonain päivänä löydän sen heinäsirkkojen sirityksen, täydellisen meren tuoksun ja keskeneräisen kirjan kirjoittamisen. Pietarin kohta jäädessä rajan tälle puolen, uskon kaipaavani monia pieniä asioita. Eniten jään kaipaamaan vihaamiani asioita: yhtä kieltä, ruuhkaa ja ränsistyneitä taloja. Viimeiset viikkoni keskityn elämysten kokemiseen, kiihkeään elämänrytmiiin ja pienten katujen etsintään.

Uskoisin keväällä heittämäni vitsin maisterin tutkinnosta toteutuvan Venäjällä, koska en osaa enää elää ilman venäläistä sieluani. Toisin en usko palaavani enää Pietariin pidemmäksi aikaa, tämä ei ole se lopullinen kaupunkini. Haluan asua pienessä kaupungissa meren rannalla ja erikoistua kolmen vuoden ajan Israeliin, Iraniin ja Afganistaniin.